Koulujen Musiikinopettajat ry (KMO ry) toteutti keväällä 2018 verkkokyselyn koskien musiikin valinnaisopetuksen toteutumista. Kyselyssä pyrittiin selvittämään uuden kansallisen opetussuunnitelman (POPS2014) voimaantulon aiheuttamia muutoksia musiikin valinnaisopetukseen sekä ala-, että yläkoulussa. Kysely toteutettiin verkkokyselylomakkeella, johon haettiin osallistujia KMO:n verkkosivujen ja ”Mitä tehdä musatunnilla” Facebook-ryhmän kautta kevätlukukaudella 2018. Kyselyyn vastasi yhteensä 105 musiikkia opettavaa opettajaa ympäri Suomen.
Kategoria: Yleinen
Jäsenkirje 1/2019
Sähköpostien perillemenon seuraamiseksi olemme tehneet FB:n KMO-ryhmään kyselyn asiasta. Jos seuraat KMO:ta myös facessa, käythän vastaamassa!
Alla ovat maksutiedot KMO:n vuoden 2019 jäsenmaksusi maksamiseen. Yhdistys ei lähetä enää erillistä paperilaskua vaan laskutus tapahtuu näin uutiskirjeen välityksellä luontoa ja jäsenistön varoja säästäen.
“Anna oppilaalle vastuuta ja välineitä, rajoja ja respect!”
MARINA LINDHOLM – VUODEN MUSIIKINOPETTAJA 2018
Marina Lindholm toimii musiikin lehtorina Kauniaisissa opetuskielenään ruotsi. Hän aloitti siellä tuntiopettajana jo opiskeluaikanaan vuonna 1988.
Vuoden Musiikinopettajan 2018 julkistaminen
Kiitos jokaisesta ehdotuksesta, jonka saimme Vuoden Musiikinopettajaksi 2018. Se työ, jota maassamme tekevät monitaitoiset musiikkikasvattajat, on hienoa, haastavaa ja tarpeellista.
-Valinta on nyt tehty-
Tervetuloa Educa-messujen Tietolavan äärelle la 26.1. klo 13.15-13.25 Vuoden Musiikinopettaja 2018- julkistamishetkeen!
Kuka valitaan Vuoden Musiikinopettajaksi 2018? Ehdota kollegaa!
Uuden valinnan myötä haluamme arvostaa ja nostaa yleiseen tietoisuuteen ammattitaitoisia musiikinopettajia. Mitä ammattitaito laajasti ajatellen tarkoittaa? Perustele vapaamuotoisesti mitä se tarkoittaa ehdokkaasi osalta. Me hallituksessa lähdemme valitsemaan Vuoden Musiikinopettajaa saamiemme perusteluiden pohjalta.
Haku käynnissä! Kuka hän voisi olla?
Terveisiä Syyspäiviltä Joensuussa
Syyspäivät Joensuun yhteiskoulun lukiolla antoivat osallistujille erittäin laadukkaan työpajojen sisällön. Kansan-ja maailmanmusiikin teemoja käsiteltiin fyysisen liikkeen, musatornin käytön ja kanteleen soiton näkökulmista. Työpajojen vetäjät ottivat selkeästi huomioon myös harjoitusten soveltuvuuden oppilaille ja opiskelijoille. Raikkaana lisänä saimme syvällisen ja analyyttisen annoksen tietoa työstressin hallinnasta ja palautumisesta. Osallistujille lähetettyyn sähköiseen kansioon täydentyvät työpajojen materiaalit näinä aikoina.
Keskusteluja käytiin. Fokus oli popsissa, lopsissa ja lukiodiplomissa. Mikään ei ole niin arvokasta kuin kollegiaalinen tuki, kokemusten ja käytänteiden vaihto keskustellen. Aiika taisikin loppua hieman kesken.
Joensuun kaupungin vastaanotto oli karjalaisen tyyliin vieraanvarainen ja lämminhenkinen. Tarjoiluissa soi makujen vivahteikas sinfonia. Lisäksi korviamme hellittiin säkenöivän pianistin tulkinnoilla. Kajautimme moniäänisesti “On suuri sun rantasi autius”-laulun ikään kuin kiitoksena tästä ikimuistettavan lämminhenkisestä illasta. Yhdessäolo jatkui illanvietossa, jossa osallistujat mittelivät toisiaan kutkuttavan hauskassa riimibattlessä.
Yleensä ottaen voi todeta, että Kmo:n jalkautuminen Joensuuhun oli onnistunut. Osallistujista hyvin moni tuli läheltä, mutta myös kauempaa oli lähdetty tapaamaan kollegoja. Myös opiskelijoita oli paljon. Heidän tuoreet näkökulmat ja ideat ovat valtavan tärkeitä perinteikkäälle 109-vuotiaalle Kmo:lle.
Kiitos Joensuulle, kiitos kaikille yhteistyötahoille, kiitos ihanille musisoijille päivien avauksen yhteydessä ja kiitos jokaiselle musiikkikasvattajalle arvokkaasta työstä eri puolilla Suomea.
Tulevia koulutuksia: perinteiset Kevätpäivät myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana
Heta Lemminkäinen
musiikin lehtori
KMO ry
Syyspäivät Joensuussa!
KMO:n Syyspäivät 2018 pidetään Joensuussa 29.–30.9. Facebookin eventissä voi keskustella esimerkiksi jaetuista kyydeistä tai muusta aiheeseen liittyvästä!
Ilmoittautuminen osoitteessa 14.9. mennessä!
Tervetuloa!

