KMO Educa-messuilla 24.2.

KMO Educa-messuilla 24.2. 

Vuoden musiikinopettaja -palkinto 2019 ja “Laulaen lauantaihin”-tempaus

Koulujen Musiikinopettajat ry palkitsee vuosittain Educa-messujen yhteydessä ansioituneen, innokkaan ja esimerkillisen musiikinopettajan saamiensa ehdotusten pohjalta. Vuoden musiikinopettajaksi 2019 valittiin Espoon Karakallion koulussa työskentelevä Jaana Hoving. KMO onnittelee vielä kerran lämpimästi Jaanaa ja kiittää jäsenistöä kaikista hyvistä ehdotuksista vuoden musiikinopettajaksi.

KMO:n hallitus piti lisäksi puolen tunnin toiminnallisen lauluhetken Opettajien olohuoneessa. Tilaisuutta varten sävellettiin laulu nimeltä “Tässä menee tämäkin lauantai”, jonka nuotti löytyy tämän linkin takaa.


Pro Musica-ansiomerkit ja Vuoden Musiikinopettajan haku

Syksyn ylioppilaista monet ovat aktiivisia myös musiikissa. On aika palkita heitä erityisen arvostetulla ja perinteikkäällä Pro Musica-ansiomerkillä ja kunniakirjalla. Tilaus tulee jättää viimeistään 3.1. klo 14.00 mennessä.

Vuoden Musiikinopettaja 2019 haku on käynnissä marraskuun loppuun saakka. Ilmianna vapaamuotoisesti perustellen kollegasi, jonka työssä näkyy ja kuuluu pedagoginen ote, innostus, erityisen vahvat yhteistyötaidot tai mikä vain muu piirre, jolla juuri hän voisi ansaita  tämän mainion tittelin!

 


Syyspäivät Puolalanmäen koululla

Uusi hallitus aloittaa tammikuussa 2020. Puheenjohtajana jatkaa Jouni Haapakoski ja sihteerinä Maiju Laurila.  Uusia hallitusjäseniä ovat Maija Kukila, Jan Nyberg, Roosa Pitkänen ja Satu Hautanen. Kauttaan jatkavat Hanna Akkanen, Pietu Halonen, Mikko Myllykoski, Tuula Jukola-Nuorteva ja Päivi Sormunen.

Vuoden painopisteitä ovat 

-paikalllistoiminnan jatkaminen sekä alueellisen yhteisöllisyyden lisääminen

-Pro Musica-mitalin profiilin nostaminen

-Opiskelijayhteistyön kehittäminen

Lisäksi kirjattiin ponsi siitä että hallitus laatii kannanoton aiheesta ”ryhmäkoot musiikinopetuksessa”

Kaikille osallistujille on materiaalipaketit videoineen sähköpostiin tulleissa kansioissa ja lisäksi luentojen pitäjiltä on tulossa omista aiheistaan työpajoja syventävät artikkelit kotisivuillemme.

Tervetuloa  Kevätpäiville 2020-   -7.3. Vantaan Vaskivuoreen-

-Musiikki kuuluu kaikille ja kaikilta!-

toivoo viimeistä kauttaan hallituksessa tekevä

Heta Lemminkäinen