Keväällä lähdimme Jyväskylän edustuksen voimin suunnittelemaan Jyväskylän syyspäiviä. ”Mitä täällä olisi sellaista, jota voisimme ja haluaisimme jakaa tämän hetken kenttätyöhön?” Halusimme ehdottomasti mukaan Jyväskylän yliopiston musiikinlaitoksen jonka vahvana osaamisalueena tällä hetkellä on musiikkiteknologia. Toisaalta mielenkiinnon kohteena oli myös erityismusiikkikasvatus, uutta opetussuunnitelmaa unohtamatta.
Nyt päivät ovat jo noin kuukauden takana ja muistot ovat todella positiiviset: ohjelma, tunnelma ja toteutus onnistuivat todella hyvin! Jyväskylän syyspäiville osallistui yli sata musiikinopettajaa ja musiikkikasvatuksen opiskelijaa kokemaan, kokeilemaan ja pohtimaan musiikinopettamisen koukeroita.
Koulutuspäivät alkoivat lauantaina Timo Kovasen vetämällä paneelikeskustelulla, jonka aiheena oli musiikin arviointi. Uuden opetussuunnitelman astuessa voimaan myös musiikin arviointi askarruttaa monia opettajia. Panelistit Terhi Oksanen, Rami-Jussi Ruodemäki ja Sirpa Eskelä-Haapanen nostivat esiin hyvin monia arviointiin liittyviä asioita jotka varmasti olivat keskusteluissa mukana koko viikonlopun ajan.
Pajoissa tarjottiin vaihtoehtoja tutustua musiikkiteknologiaan sekä tvt-taitoihin, luovaan työskentelyyn sekä ryhmätoimintaan ja erityismusiikkikasvatukseen. Innostus oli käsin kosketeltavaa ja kotiin viemisenä oli paljon käytännön vinkkejä ja pohdittavaa omaa opetusta ajatellen.
Palautteessa tärkeimpinä seikkoina syyspäivien kohdalla on usein kollegoiden tapaaminen. Musiikinopettajalla ei usein ole vertaistukea työpaikalla, joten syyspäivien keskustelut ja vertaistuki on piristysruiske syksyn työhön! Pajojen ja esitysten lisäksi yhteistä aikaa saimme viettää illanvietossa, jossa hyvän ruoan ja juoman lisäksi saimme nauttia SICI- yhtyeen #maakuntalaulut– esityksestä jossa perinteiset sävelet on sovitettu 2010-luvulle. Tunnelmallisen esityksen jälkeen saimme viihtyä improvisaatioteatteri mielettömän sitruunan seurasssa. Musiikinopettajan työ sai improvisaatioteatterin käsittelyssä uusia ulottuvuuksia! Osa syyspäiväväestä jatkoi jamittelua pikkutunneille saakka
Kiitos kaikille syyspäiville osallistuneista KMO:n hallituksen puolesta. Palauttenne on tärkeää uusien koulutusten ja toimintojen kehittämisessä!