Koulujen Musiikinopettajat ry palkitsi tammikuussa Maija Kukilan Vuoden musiikinopettajaksi. Kukila on toiminut Juankoskella, nykyisen Kuopion alueella, musiikin lehtorina vuodesta 2000.
Juankosken vuosina Kukilan työhön on kuulunut paljon muutakin kuin vain koulun musiikinopetusta. Kukilan mukaan työhön on mahtunut “bändikarusellia” ja musiikinteorian opetusta musiikkiopistossa. Lisäksi hän on vetänyt kansalaisopiston bändiopetusta sekä pianon, viulun ja kitaran yksilö-opetusta. Hän on myös laulattanut vanhuksia ja toiminut musiikinjohtotehtävissä paikallisessa näytelmäkerhossa. Musiikki on yltänyt myös vapaa-aikaan monien bändiviritelmien ja lukuisisten tapahtumien myötä, joihin Kukila on osallistunut niin muusikkona kuin järjestäjänä. Hän on ohjannut ja tuottanut monia poikkitaiteellisia projekteja oppilaidensa kanssa musiikinopetuksensa sisällä koulussa. Kukila esiintyy myös perheensä kanssa aktiivisesti erilaisissa tapahtumissa lähialueilla.
Ei ikinä musiikinopettajaksi
Kukilan tie musiikinopettajaksi ei alkanut kovin lupaavasti. Kukilan ollessa itse koululainen, musiikinopetus ei antanut hänelle inspiraatiota ja se olikin hänen mukaan “turhin aine koko koulumaailmassa”. Alakoulusta hän muistaa pitäneensä niistä musiikintunneista, joihin oli liittynyt musiikkiliikuntaa ja vierailu vanhainkodissa. Vaikka musiikki ei Kukilaa alaluokilla houkutellut, hänelle sanottiin jo silloin, että hänestä tulisi hyvä musaope. “Ajattelin, että ei ikinä ja tässä sitä nyt ollaan unelma-ammatissa”, Kukila naurahtaa.
“Koulumaailma oli minulle turvapaikka ja viihdyin siellä”, Kukila jatkaa. Hän lähti opiskelemaan klassista musiikkia isoveljensä jalanjäljissä Kuopioon. Se oli Kukilan mukaan helppo ja turvallinen ratkaisu. Parasta Kuopion konservatorion opiskeluaikana olivat ne monet projektit, joissa hän sai olla mukana muusikkona ja nauttia taiteesta kokonaisuutena. Lapsesta asti Kukila on pitänyt poikkitaiteellisista jutuista. Lukioaikana tulevaisuutta suunnitellessaan vaihtoehtoina olivat mm. kuvaamataidon, käsityön tai matematiikan opettajan ammatit. Vaaka kallistui kuitenkin loppujen lopuksi musiikin puoleen.
Tutustuttuaan opiskeluaikana Kuopiossa muutamaan musiikinopettajaan, Kukila alkoi pohtia musiikkikasvattajan ammattia vakavammin. Hänelle avautui mahdollisuus kokeilla musiikinopettajan työtä ihan oikeasti. “Halusin kokeilla, mitä siellä koulussa oikeesti voisi tehdä musantunneilla, ennen kuin ajattelisin sitä alaa vakavasti tulevaisuuden ammatikseni.” Saatuaan paikan, Kukila innostui siitä heti. “Musakirjojen sisällysluettelon avulla tein kurssisuunnitelman, vein oppilaitani teatteriin, jazz-klubille, sinfonia-konsertteihin, ooppera-harjoituksiin… siihen minun opiskelijamaailmaan, mikä oli minulle tuttua. Oli ihana nähdä oppilaiden silmien avartuvan: ”ai tällaistakinko on olemassa.” Pyysin myös silloisia opiskelukavereitani vierailemaan tunneilleni aihepiirien mukaan kansantanssista opperaan. Halusin pitää sellaisia tunteja, missa itsekin viihdyin. Sillä tiellä ollaan”, Kukila kertoo. Kukila valmistui musiikinopettajaksi Oulun yliopistosta 2000. Hän on täydentänyt ammattitaitoaan myös draamakasvatuksen opinnoilla.
Tekemisen meininkiä
Suurimman ilon Kukila löytää työstään onnistumisien, oppilaiden innokkuuden ja hymyjen sekä tsemppaavien vanhempien kautta. “Minulla on aivan ihana työyhteisö, jossa voi jakaa ilot ja surut – oikeasti”, Kukila toteaa. Hän on saanut olla itse suunnittelemassa musiikkiluokkaansa. “Se on koulun sydän, keskellä koulua, akustiikka-oviseinä avautuu Agoraan (juhla/ruokailutilaan)”, Kukila kertoo. Musiikkiluokan keskeinen sijainti mahdollistaa sen, että laitteita ei tarvitse roudat koulun toiselta puolelta esityksiä varten. Koulussa on paljon välituntiesityksiä ja teemapäiviä, joissa oppilaat esiintyvät. Värimaailma on myös luova. Kukila tunnustaakin pitävänsä väreistä.
Kukila ammentaa uusia ideoita proggiksiin ympäröivästä maailmasta: televisiosta, teatterista, kirjasta, jonkun lausahduksesta tai hauskasta vitsistä. Yleensä se on myös koko projektin kantava voima. Tunnusomaista Kukilan projekteille on poikkitaiteellisuus. “ Tykkään ajatuksesta ”kaikille aisteille””, Kukila maalailee. Kukila antaa tunnustusta kouluyhteisölle: “Koulumme henki on, että rohkaistaan kokeilemaan ja kaikki, jotka vaan haluaa tai kenen aikatauluun käy saa osallistua”.
Keskeneräisyyden estetiikka
Keskeneräisyyden estetiikka – sen sanan Kukila oppi draamaopinnoissaan. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja ja keskeneräisyyttä pitää oppia sietämään. “Olen oppinut, että aina ei voi onnistua eikä kaikesta voi ottaa itseensä. Olen oppinut tiedostamaan rajallisuuteni ja toimimaan sen puitteissa”, Kukila kertoo ammatillisesta kasvustaan.
Koulumaailmassa aina mahtuu mukaan haasteellisia nuoria tai vanhempia. Kukilalle kouluarjessa haastellisimpina ja työläimpinä näyttäytyvät ne kasvatukselliset hetket, kun joku ei näe yhteisiä pelisääntöjä omikseen. Ne voivat olla hänen mukaan energiasyöppöjä, varsinkin jos oppilaan vanhemmilta ei saa tukea. Digiloikka tuottaa myös haasteita työhön, kun ei ole osaamista tai välineistöä riittävästi jatkuvan kiireen takia. Riviopettajan tulee nyt hoitaa myös monet paperityöt, jotka kanslisti hoiti ennen.
Yksin ja yhdessä
Kukila tekee paljon yhteistyötä opettajien kanssa niin oman koulun sisällä kuin ulkopuolellakin. Yhteistyön tuloksena syntyy yhteisiä tapahtumia ja konserttivierailuja. Pääsääntöisesti työ on kuitenkin yksinäistä. Siinä on Kukilan mukaan hyvät ja huonot puolensa. “Hyvänä koen, että olen saanut räätälöidä oman työni näköisekseni ja opetustila on omassa käytössäni”, Kukila kertoo. Luokka on siis aamulla sen näköinen, kun sen edellisenä päivänä on jättänyt.
Koulun musiikki tänään
Musiikkikasvatuksen koulutukselle ja sen monipuolisuudelle Kukila nostaa hattua. “Oulussa oli ihan huippua. Niitä oppeja edelleen ammennan”, Kukila toteaa. Suomalaisen musiikinopetuksen kantavana voimana onkin pätevät ja innostuneet opettajat kentällä. Kukilan mukaan jokainen opettaa persoonallaan ja jälki on hyvää. Resursseista on aina pulaa ja siihen Kukila toivoisi tukea päättäjiltä. Hänen mukaansa loppujen lopuksi kaikki lähtee kuitenkin opettajista itsestään.
Koulumusiikin tehtäviksi Kukila mainitsee yleissivistyksen ja musiikin eri tyylien maistelun ja kokeilun. “Koulumusiikin tehtävä on mielestäni on olla läpileikkaus ja antaa ymmärrystä ja tarttumapintaa oppilaille musiikin monimuotoiseen maailmaan”, Kukila jäsentää. Musiikkiopisto, kansalaisopisto ja muut harrastepuolet tekevät puolestaan omaa työtänsä.
“Kylän musamaikkana” Kukila saa arvostusta osakseen. “Arvostan itse työtäni ja koen, että muutkin arvostaa”, Kukila kertoo. Pienellä paikkakunnalla musiikinopettaja saa tehdä niin paljon töitä, kuin haluaa ja jaksaa. Kuitenkin oman jaksamisen takia on tehtävä valintaa mihin osallistuu. Kukila on antanut keikkoja myös lukiolaisten hoidettavaksi. Monet kylän harrastekonserteista pidetään koulun Agorassa. Kukilan oppilaat hoitavat niihin äänentoiston ja valotekniikan. Näin musiikin esittämisen ja konsertien järjestämisen kulttuuri siirtyy myös nuoremmille polville. Kukilan mukaan Juankoskella on pitkät perinteet musiikin arvostuksessa ja innostunut ilmapiiri musiikin suhteen.
Tulevaisuutta kohti
Kukilaa harmittaa uuden opetussuunnitelman myötä vähentyneet alakoulun musiikin tunnit. Yksi tunti viikossa musiikkia on aivan liian vähän alakoululaisille kokonaisvaltaiseen oppimiseen. Tuntien vähentyminen on tuottanut Kukilalle surua tälle lukuvuodelle hänen joutuessa jättämään monta mieluista oppimiskokonaisuutta pois opetuksesta. Kukila toivookin opetusuunnitelman kehittäjien ottavan tämän huomioon seuraavassa opetussuunnitelmassa. Omaa työtään Kukila aikoo jatkaa samaan malliin. Se lienee helppoa, koska hän saa olla työssä, josta tykkää.