Kevätpäivät 2017 Espoon sydämessä

”Kannatti herätä tänä aamuna!”

Stipendi, 108 euroa, KMO: ikävuosien mukaan

Stipendi, 108 euroa, KMO:n ikävuosien mukaan

Kevätpäivät, kevään kohokohta, vietettiin Espoon sydämessä WeeGee-talossa. Arkkitehtuurin betonibrutalismi, runsaat visuaaliset virikkeet ja laajojen tilojen akustiset ulottuvuudet loivat mitä otollisimmat olosuhteet päivän kahdelle työpajalle teemoinaan vuorovaikutus ja luova tuottaminen.

Aluksi palkittiin Kerttuli Palovaara lukuvuoden 2015–2016 parhaasta pro gradusta “Musiikki on aine, jossa kaikki kukat saavat kukkia” – Musiikinopettajien ja tukea tarvitsevien oppilaiden kohtaaminen musiikintunneilla.

Kerttuli tuo gradussaan ansiokkaasti esille musiikin ja erityisopetuksen suhdetta haasteineen. Salissa kuultiin hyvin yksimielistä hyminää lisäkeinojen tarpeellisuudesta erityistä tukea tarvitsevien kohtaamiseen musiikin tunneilla.

Vuoden musiikinopettaja Maija Kukila maistatti yleisöään, kuin alkupalana päivän työpajoista, kertomalla energisestä tempauksestaan: macarenaa – flamencon, rumban ja tanssipopin sekoitusta – tanssittiin oppilaiden vetämänä koulun agorassa. Yhteisöllisyyden vahvistusta isosti tekemällä! Lue Maijasta lisää 5.2. julkaistussa artikkelissa Vuoden musiikinopettajaksi 2016 valittiin Maija Kukila Juankoskelta.

Kokeiltiin myös ristiriitaista viestintää kehonkielen ja sanojen välillä – kumpi on uskottavampaa?

Kokeiltiin myös ristiriitaista viestintää kehonkielen ja sanojen välillä – kumpi on uskottavampaa?

Ensimmäisessä Elina Stirkkisen vetämässä työpajassa käytössä olivat improvisaation perustyökalut: Tarjoa, hyväksy, vaikutu, kuuntele, vie eteenpäin, mokaa iloisesti! Keskusteltiin mokien merkityksestä improvisaatiossa: ne ovat olennaisia energiatason nostattajia ja innostavat huomaamatta yrittämään uudelleen. Mokailusta seuraa vapautunut, hyväksyvä ja persoonia esille nostava ilmapiiri.

Harjoitusten lomassa vaihdettiin ajatuksia siitä, mitä pitäisi huomioida improvisaatiossa nuorten kanssa. Nuorilla saattaa olla omaan kasvuun liittyviä haasteita vuorovaikutukselle. Sellaisessa tilanteessa pitäisi mennä kohti, ei perääntyä, improvisaatiossa nuoren fokusta ja ideoita koko ajan nostaen ja vaalien, mikä vahvistaa riskinottokykyä. Improvisaatioiden lopputulosten moninaisuus syntyy ennakoivan kontrollin poissaolosta ja opettajan nollalinjasta omien ideoiden tarjoilussaan. Jokainen oppilasryhmä on kuin uusi yllättävä matka!

Keskustelu sivusi myös suomalaisen kulttuurin käsitystä tulkita negatiivisuus älykkyyden merkiksi. Moni suomalainen kokee myös ylitsepääsemätöntä häpeää ja pelkoa, vaikka pohjalla on hyväksynnän tarve. Entä minkälaista käsitystä vuorovaikutuksesta edustavat stand up -show’t? Ideoiden tyrmäyksiä tapahtuu tiedostamattakin, mutta stand upin edustama sarkasmi voi muodostua nuorelle normiksi.

Intuitio, ärsyke ja idea Kosketuksia-näyttelyn teoksista.

Intuitio, ärsyke ja idea Kosketuksia-näyttelyn teoksista.

Ja Elinan ohjeella ”heitä ehdotus ja minä hyväksyn sen aidosti kritisoimatta sitä” kohti seuraavaa työpajaa!

Lämmittelyihin sukellettiin äärimmäisen helpoin harjoituksin, jotka virittävät mieltä ja kollektiivista olotilaa luovaksi ennen varsinaisia ääniluomuksia.

Helppous ja yksinkertaisuus kannattaa huomioida myös oppilaiden kanssa lämmitellessä; pienen pienistä ideoista eteenpäin fokus oppilaissa ja heidän oivalluksissaan; joka ikisellä oppilaalla on kosolti annettavaa.

Ääni kiertää -harjoituksen ideana on fokuksen pitäminen ja keskittyminen.

Ääni kiertää -harjoituksen ideana on fokuksen pitäminen ja keskittyminen.

Tutkimme myös tilan kokemista. Ulkokehällä tuotettiin ääntä ja sisäkehällä kuunneltiin silmät kiinni. Tanssija hahmottaa musiikin lähes aina avaruudellisesti. Mietimmekö me tilaulottuvuutta muulloin kuin manipuloidessa taajuuksia soundcheckin yhteydessä? Ääni läheltä, kaukaa, yksin, kollektiivisena prosessina – miltä tuntuu ja miten vaikuttaa?

Ulko- ja sisäkehä

Ulko- ja sisäkehä

Virittelyjen jälkeen jakauduimme neljään ryhmään. Jokainen ryhmä sai yhden kuvan Kosketuksia-näyttelyn teoksista.

Minkä yksityiskohdan näet ja miten tulkitset sen? Mitä kuulet kuvassa?

Minkä yksityiskohdan näet ja miten tulkitset sen? Mitä kuulet kuvassa? Luovassa olotilassa tehdään ratkaisuja nopeasti jokaisen ideat huomioiden. Nopeaa tekemistä joo-asenteella!

Luomusten esittämisen jälkeen oivallukset ja kokemukset kiteytyivät: “teimme kasvun idealla”, “miten saa kynsillä ääntä!”, “ihana ykseyden tunne”, “aika äkkiä pääsee flowhun!”

"Tehtiin vaan, ei sanallistettu"

“Tehtiin vaan, ei sanallistettu”

Ikkunan takana sijaitseva 1960-luvun futuristinen ufotalo loi kosmisia näkyjä eräälle ryhmälle. “Huomasitteko, että olemme humanoideja, pyrittiin tuohon alukseen”

Ikkunan takana sijaitseva 1960-luvun futuristinen ufotalo loi kosmisia näkyjä eräälle ryhmälle. “Huomasitteko, että olemme humanoideja, pyrittiin tuohon alukseen”

Riitta Tikkasen kehotus pitää musiikkikasvatuksen lippua korkealla hulmuamassa on mieltä kiehtova ja vahva viesti. Vaikka luokkatyöskentely on tärkeää, ovien aukaisu ja mahdollisuuksien näkeminen epätraditionaalisissakin yhteistyötahoissa vahvistaa musiikkikasvatuksen merkitystä omalla paikkakunnalla. Yksin ei aina jaksa, yhteistyö luo synergiaa.

Kevätpäivien materiaalit jaetaan osallistujille. Ensi syksynä ajalliset raamit aukeavat yläkoulun toisen pakollisen tunnin myötä yhä paremmin luovalle tuottamiselle. Toistaiseksi materiaalia oppikirjoissa on melko vähän. Jaetaan ideoita ja materiaaleja esimerkiksi Mitä tehdä musatunnilla -ryhmässä Facebookissa.

Merkkaa jo kalenteriisi KMO:n Syyspäivät Tampereella 31.9.–1.10.!

“Kun löydät sisäisen palosi, löydät elämäsi suunnan” – Riitta Tikkanen

Kirjoittaja Heta Lemminkäinen